Työmaiden TR-mittausdata kertoo: Yleisindeksiluvut parantuneet tasaisesti 5 vuoden aikana

TR-mittausdata kertoo: Turvallisuus lisääntynyt
Vuonna 2017, Congridilla tehtiin viikoittain keskimäärin 176 suoritettua TR-mittausta. Vuonna 2022 määrä oli kivunnut jo 700 suoritettuun mittaukseen. Työmaan turvallisuutta on ryhdytty arvostamaan ihmisten suojelun lisäksi myös liiketoiminnan suojelemisena.
Mitä Congridin mittausdata kertoo ja miten TR-mittausten laadun kehittämistä tuetaan?

 

Mitä tarkoittaa TR-mittaus?

TR-mittauksella kirjattavaa turvallisuuden tasoa mitataan prosenttina ilmoitettavalla yleisindeksillä, jonka maksimi on 100 %. Yleisindeksi muodostuu kaikkien oikeiden ja väärien turvallisuushavaintojen pohjalta.

TR-mittaus on rakennustyömaan lakisääteinen ja pakollinen mittaus, jolla on ollut vuosien varrella suuri turvallisuusvaikutus.

Työterveyslaitos raportoi, että turvallisuusmittauksien ympärille järjestetyillä mittauskilpailuilla on ollut merkittävä vaikutus rakennusturvallisuuteen viimeisen 20 vuoden aikana. Tapaturmataajuus on tippunut yli viisinkertaisesti.

Congridin TR-mittausdatasta paljastuu, että vuosien 2017-2022 välillä suoritettujen mittausten yleisindeksi on kivunnut 93,96 %:sta 95,88 %:iin.

”Asenne työturvallisuutta kohtaan on muuttunut rakennustyömailla hirveästi. Nykyisin ymmärretään, että turvallisuus on ihmisten suojelun lisäksi myös liiketoiminnan suojelua”, toteaa työturvallisuuskoulutuksia järjestävän Tapaturva Oy:n toimitusjohtaja Juha Merjama.

 

Havaintojen määrällä ja toimintatavoilla isot merkitykset TR-mittauksen laadun kehitykseen

Juha Merjaman vuonna 2006 perustaman Tapaturva Oy:n yhtenä palveluiden osa-alueena on rakennusalan henkilöstön kouluttaminen TR-mittausten suorittamiseen ja TR-mittausten kalibrointipalvelu.

TR-mittauksen kalibroinnilla tarkoitetaan kalibrointimittausta, jossa mittaustuloksen laatua ja luotettavuutta parannetaan standardisoimalla saatavan mittaustuloksen taustalla olevat prosessit.

Merjama pitää TR-mittausten osaamisen kehittämistä tärkeänä, sillä mittaajien kokemus mittausten tekemisestä voi olla hyvin erilaista.

”Jollakin työmaalla saatetaan antaa uudelle rakennusmestarille lyhyt pikaperehdytys, sitten mittari kouraan ja pyytää aloittamaan mittaaminen. Joskus on olemassa rutiini yhdestä työmaasta, mutta rutiini ei siirry toisenlaiseen työmaakohteeseen”, Merjama kuvailee.

Kokeneiden mittaajien TR-mittauskoulutuksen perustana on mittausharjoitukset, joissa käydään keskustellen läpi TR-mittariston kriteeristön tarkoitusta ja arviolta noin 250-300 ns. rajanvetotilannetta, joita tulkitaan yhdessä videoiden ja kuvien avulla.

”Kokeneemmilla mittaajilla on paljon erilaisia käsityksiä ja tulkintoja siitä, mitä TR-mittariin kirjataan ja milloin havainto on oikein tai väärin. Joskus kahden kohteen mittausten yleisindeksit voivat olla hyvin samassa tasossa, mutta kirjattujen havaintojen lukumäärässä on isoja eroja. Määrä pitäisi saada hyvin lähelle toisiaan. Tulkinta on sitten pelkkää treenaamista ja opettelua”, Merjama linjaa.

 

Kriteeristöt ja lainsäädäntö elävät – Digitaaliset työkalut vievät viestiä ja toimenpiteitä käytäntöön

Aluehallintovirasto (AVI) pitää vuosittain kalibrointitilaisuuden, jossa TR-mittauksen kriteeristöt saattavat elää.

”Joskus säännöistä poikkeava toiminta johtuu ihan puhtaasti siitä, että uusi tieto ei ole välittynyt oikeille tekijöille”, Merjama toteaa

Tiedon välittyminen käytäntöön on kriittistä. Digitaaliset työkalut tukevat viestinnällä lainsäädännön noudattamisen toteutumista ja uusien turvallisuusinnovaatioiden yleistymistä.

Congrid toimii Tapaturvan kanssa yhteistyössä ja on ohjelmistollaan mukana kehittämässä työmaiden TR-mittausten suorittamista ja mittausprosessien kalibrointeja

”Turvallisuustyökalujen välityksellä pystymme tukemaan mm. uudenlaisten mittauskriteerien tai uudenlaisten vaatimusten tiedon siirtymistä ja toteutumista. Meiltä löytyvät parametrit ulkoisten kalibrointimittausten suoritukseen”, sanoo Congrid Oy:n asiakkuus- ja yhteistyövastaava Tuomas Jääskeläinen.

Juha Merjaman mielestä digitaalisen työkalun ehdottomasti paras puoli turvallisuuden näkökulmasta on tiedon nopea liikkuminen, korjaustarpeisiin nopea reagointi ja mahdollisuudet vastuuttaa oikeat asianosaiset suorittamaan tarvittavat korjaukset.

 

Kiinnostaisiko sinua kuulla lisää digitaalisesta TR-mittauksesta?

Tutustu turvallisuustyökaluihimme tai ota yhteyttä myyntiimme!