Sparrauskilpailusta tulevaisuuden tekijöitä – Nordea Ajassa

Sparrauskilpailusta tulevaisuuden tekijöitä – Nordea Ajassa blogi artikkelin pääset täältä: https://ajassa.nordea.fi/yrittajat-kasvu/ajassa-kiinni/sparrauskilpailusta-tulevaisuuden-tekijoita/

Kasvu Openissa mukana ollut ja tapahtuman Digipolun finaaliin yltänyt Congrid on kiitollinen saamastaan avusta ja tiedosta siitäkin huolimatta, että kansallinen finaali jäi tällä kertaa saavuttamatta.

Tapahtuman kautta saimme todellisilta pitkän linja yritysammattilaisilta sparrausta, jonka arvoa ei voi rahassa mitata. Kokonaisuudessaan tapahtumaan osallistuminen sai meidät pistämään parastaan ja samalla saimme arvokasta oppia laajentumista ja kansainvälistymistä ajatellen.

Osallistuminen tapahtumaan ja pääsy Digipolun finaaliin vahvisti myös käsitystämme siitä, että olemme oikealla tiellä. Kasvu Openin vaikutuksesta kehittymiseen yrittäjinä ja yrityksenä saa hyvän käsityksen alla olevasta sitaatista, joka on julkaistu tapahtuman nettisaitilla. Voimme täysin samaistua Tommin mietteisiin oman kokemuksemme pohjalta.

”Tapahtumiin paikalle tuleminen ei ollut turhaa kertaakaan. Kasvu Open on antanut meille enemmän kuin osasimme odottaa. Olemme saaneet uusia ajatuksia paitsi mylläreiltä, myös ideoita kanssakilpailijoiden kokemuksista ja suunnitelmista.”
Tommi Virkki, Novosan Oy, Valtakunnallinen Kasvu Open -finalisti 2015 ja Going Global –palkittu.

Haluamme kiittää Kasvu Openin järjestäjiä, Soneraa, Nordeaa ja Finprota sekä muita yrityksiä ja yrittäjiä, joiden kanssa olemme voineet jakaa näkemyksiämme ja oppia lisää. Lisää Kasvu Openista ja sen Digipuolen menestyjistä voitte lukea Nordean Ajassa- julkaisusta, joka on julkaistu tänään. Samalla haluamme toivottaa Treamerille onnea Kasvu Open- karnevaaliin.

Matti Huusko, Congrid Oy

Avatar
Congrid

This entry has 0 replies